Tuuli toi mukanaan jotakin uutta.

Harjoitus tekee modistin

Meillä on ollut viimeiset kolme viikkoa modistihajoittelija Tuuli. Tuuli on valmistanut liikkeeseemme sarjan upeita, uniikkeja päähineitä, joita ei voi kuin ihailla. Meillä on ollut niin hauskaa, että tuntuu hyvin haikealta päästää hänestä irti tämän viikon lopussa. Tämä on Tuulin blogi.

-Minttu Virsunen-

Puupää blogi

Työssäoppijan turinat – ja hehkutukset!

Työssäoppimispaikassa voisi varmaan siinä vaiheessa sanoa viihtyvänsä aika hyvin, kun huomaa työajan loppuneen jo kaksi tuntia sitten, eikä vieläkään malttaisi lopettaa.

Ensimmäisenä päivänä pyöriskelin vähän epätietoisena jakkarallani ja kainosti kyselin tarvikkeitten sijaintia, mutta nyt jakson kääntyessä kohti loppua tunnen jo olevani täysin kotonani. Minttu ja Katja ovat olleet mahtavia työn ohjaajia. Minulle on annettu aika vapaat kädet toteuttaa omia ideoitani, mutta olen saanut myös rehellisiä mielipiteitä ja konkreettisia kehitysehdotuksia töihini.

 Hattutaulu blogi

On vaikeaa sanoa, mikä työssäoppimisjaksollani Kuplassa on ollut parasta, sillä hyviä asioita on ollut niin paljon. Ensimmäiseksi voisin kuitenkin mainita itse työn. Olen jo aiemmissa työssäoppimispaikoissa harjaantunut päähineitten korjaamiseen. Vintage on lähellä sydäntäni, ja aitoja vanhoja hattuja käsitellessäni minulla on aina tunne, että olen tärkeitten asioitten äärellä. Korjausten lisäksi olen Kuplassa tehnyt myös uutta. Olen valmistanut mm. cocktailpäähineitä ja hiuskoristeita, joissa osassa olen käyttänyt myös kierrätysmateriaaleja. Minua ovat inspiroineet Kuplan upean valikoiman lisäksi myös liikkeen asiakkaat. Esimerkiksi näin vanhojenpäivän alla ompelimossa on tehty juhlapukujen lyhennyksiä ja muita korjauksia. Kun tapaa ihmisen ja hänen valitsemansa puvun, tarina asusteille on jo syntynyt! Mitä pidempään olen liikkeessä ollut, sitä selkeämmin olen hahmottanut, millaisia erilaisia tarpeita asiakkailla on.

 Tuulihattu blogi

Yksi jakson kohokohdista on ollut osallistuminen työmatkalle Tallinnaan. Kävimme taidemuseo Kumussa katsomassa aivan uskomattoman art deco -asujen ja -asusteiden näyttelyn. Tuli hirveä vimma tehdä tehdä itsekin jotain yhtä kimaltelevaa ylellistä! Oli opettavaista nähdä aidosti aikakaudelta olevia, erittäin hyvin säilyneitä asuja, hattuja, koruja, laukkuja, kenkiä… aaaah!

Matkalla teimme lisäksi tarvikehankintoja ja opin kaikenlaista erilaisista materiaaleista. Opin myös, miten tärkeää on tehdä ostoslista etukäteen, muuten tukussa voi sortua kultanauhojen paljouden äärellä.

Ehdimme myös käydä katsomassa paikallista second handiä ja söimme tietysti hyvin. Hauska reissu!

 CUMU blogi

Kolmanneksi huipuksi nostaisin itse Kuplan, eli Katjan ja Mintun. Työpaikalla on ollut todella hyvä henki – etten sanoisi jopa hillittömän hauskaa! Kaiken käkätyksen ja kohelluksen ytimessä on kuitenkin vahvaa ammattitaitoa ja huolellisesti rakennettua liiketoimintaa. Edellisessa työssäoppimispaikassani oopperan hattulassa opin erilaisia tekniikoita monimutkaisten esiintymispäähineitten valmistamiseen, mutta Kuplassa olen nähnyt läheltä myös asiakaspalvelua, toiminnan suunnittelua, somistusta, aikataulujen laatimista, kirjanpitopalaveria, imagon rakennusta, yhteistyökumppaneita, hankintoja ja mitä kaikkea nyt yrittämiseen ja liikkeen pitämiseen liittyykin. On ollut hienoa olla yhteistyössä näin osaavien, monipuolisten ja hauskojen naisten kanssa. Toivon ja uskon yhteistyömme myös jossain muodossa jatkuvan.

-Tuuli Lönnroth-

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s